maanantai 3. marraskuuta 2014

Matto ja sen tuoli






Kesällä läksi olohuoneesta mustavalkoiset nojatuolit erään nuorenparin kotia kaunistamaan. Itse niihin olin jo kovin kyllästynytkin. Niiden tilalle oli tarkoitus hankkia jokin pehmeä nojatuoli, sellainen kunnon laiskanlinna. Mutta kaunis. No eihän sellaisia ole, ainakaan pienellä rahalla. Himoitsemani Kola-keinukin on vielä haaveasteella, sillä siihen säästettyjä rahoja ei ole. Ehkä koskaan. 

Vierailevien tähtien kanssa onkin tullut sitten sellainen tunne, että mihinkä sitä kankkunsa asettaa, jos ei kaikki halua napottaa vieretysten sohvalla yhdellä. No, sitten meni kesä, tuli syksy ja melkein jo talvikin kolkutteli ovella. Läksin Ikeaan kaverille kantoavuksi, heh, kappas vaan kun piti minunkin raottaa kukkaroani ja sittenpä pakettiauton perälle jo heitettiinkin musta, rottinkinen tuoli.

Kotiuduttuani tuolin kera, huomasin sen vallan eriparijalkaiseksi, keikkanaksi yksilöksi. Mattoa tai jotain pehmustetta oli alle saatava. Palauttamaan en tuolia ajatellutkaan. Vaan muistin. Että yläkaapissa on rullalla ensimmäinen ja viimeinen tekemäni matto, joka ei ole koskaan päässyt käyttöön. Yhdeksään vuoteen. Nyt oli aika ottaa se esille. Sehän oli just´ passeli tuolin alle. Vai. 

Minun villalankainen nukkamatto, johon aikoinaan opiskelijaparan ropot menivät ja hiki valui, kun solmin nukkia opiskelijakavereiden paukuttaessa mattoja metritolkulla. Palttinasellaisia. Varmasti muitakin. Ja minä solmin ja solmin, koivuaiheista mattoa, joka on saanut ideansa suosikkirunoilijani Risto Rasan eräästä luontoaiheisesta runosta. Muistan, kuinka viimeinen solmu oli solmittu ja sain työni ulos kangaspuista. Joutsenet lensivät koulun yltä, taivas oli kirkkaan sininen ja minä veivasin fillarilla pian sulkeutuvaan kauppaan ostamaan pullaa. Uurastetun työn kunniaksi. Oli se vaan maan mainio tunne. 

Suunnittelin maton tilaan, jota ei ole. Vieläkään. Ajatukseni olivat ehkä vallan korkealentoisia nuorena suunnittelijaopiskelijana. Kuvittelin maton korkeaan betonitilaan, seinälle, tuomaan lämpöä moderniin ja kylmään tilaan. Ainahan kuvitella saa, mutta totuus on monesti toinen. Yhdeksän vuoden rullalla olon jälkeen matto avattiin vihdoin käyttöön, laminaattilattialle ja vielä tuolin alle. Ylhäältä on tultu alas. Ja hyvä on näinkin. 

Yläkaapista löytyi myös käyttämätön sinisen tavaratalon lampaantalja, jonka heitin pehmusteeksi tuolille. Vatruska-tyyny sohvalta vielä siihen päälle ja kyllä vain kelpaa. Istua. Hiljattain ripustin Vatruskat myös ikkunaan. Miten niin mustavalkoista. 

torstai 30. lokakuuta 2014

Tokavika








Se on lokakuun tokavika. Ja tänään paistoi aurinko. Niin, etten yövuoron jälkeen olisi malttanut nukkua lainkaan. Matalalta paistava aurinko inspiroi kaivamaan pölyttyneen kamerani esiin. Se oli jotenkin tutun tuntuista. Räpsiä kuvia ja etsiä kivoja kuvakulmia. Ei niinkään kameran valotukseen liittyviä säätöjä, joita en taida. Vieläkään. Oli se myös vallan silmiä avaavaa, ettei talossa ole siivottu kunnolla aikoihin. Kai sen paljasti myös aurinko. 

Pitäisi tehdä lista. To do. Ikkunan pesuista lähtien. Katonrajaan aika ajoittain ilmestyvien hämähäkkiseittien poistoon saakka. Mutta kun elämä tarjoaa paljon kivempaakin tekemistä, niin ainahan voi siirtää asioiden tekemistä. Myös listojen. 

Aurinko olkoon armollinen tästä lähtien. 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Projekteja








Viileitä iltoja. Kirkkaita aamuja. Taikka. Valtaisia sumuverhoja. Sateettomia päiviä. Aurinkoa yllin kyllin. Muuttuva luonto. Värikylläisyys. En keksi valitukselle aihetta. 

Sisällä keskeneräisiä projekteja. Kodin lattioilla lepääviä esineitä, asioita ja lakkapurkkeja. Pestyä pellavaa kastemekoksi. Maalisia käsiä. Uuden kehittelyä ja vanhojen päättelyä. Ei saisi aina aloittaa uutta. Mutta minkäs teet. Himolle uudelle. Se aina. Voittaa. Ja mieli kiittää. Kädet eivät ehkä niinkään. Kylmägeeli pelastaa. 

Syksy on projektien aikaa. 

tiistai 2. syyskuuta 2014

Syyskuun eka








Se, että maanantai oli ensimmäinen päivä syyskuuta ei riittänyt kalenterin järjestäjälle, vaan siihen soppaan täytyi vielä heittää meikäläisen syntymäpäiväkin. Olipa aihetta juhlaan kerrakseen. Vaikken minä mitään suunnitellut ollut. Mutta kun vieraat ilmoittivat tulostaan, niin se vaan passasi. Sain maukkaita juustoisia sarvia ja neilikoita pöytään. Itse kipaisin kaupan kautta mutakakku ja prinsessamaiset herkut kainalossa kotiin käärimään pikkusuolaisia rieskarullia kylmäsavuporotäytteellä. On muuten mun ehdoton suosikki, tollaset rullat, helppoa ja nopeaa ja rullan sisään sopii vaikka ja mitä. Jep, maistuvat pöydän antimet äkkiseltään. 

Niin että uusi luku on taas mittarissa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Syksyn lapsi nauttii kynttilöistä, pimeistä illoista, usein sateestakin - kunhan se ei kastele sopimattomaan aikaan ihmispoloista, villasukista ja neuleista, puhumattakaan vilttiin kääriytymisestä. Teekupposesta. Kirjoista. Hiljaisesta rytmistä. Ja mitä näitä nyt onkaan. Lyhyesti sanottuna taidan etsiä sanaa Flow. 

Mukavaa syyskuuta kuomat. 

perjantai 29. elokuuta 2014

Tokkura





Tämä viikko on mennyt vähän unessa. Olen valvonut yöt kun taas päivät kuorsannut makoisasti. Illalla energiatasoni on ollut hukkateillä johtuen kaiketi ulkona vallitsevasta kelistä. Aina voi syyttää säätä. Vaikka syyttä suotta. 

Olen kastunut joka matkalla. Paitsi tänä aamuna, josta innostuneena tein iltapäivällä kauppareissun ilman hikisen nihkeitä sadevaatteita. Lähtiessä paistoi aurinko, oli kuuma. Keltainen takkini nauroi kilpaa auringon kanssa. Tein ostokset, ostin viinerin. Kun ei satanut. Reppu selässä keikkuen ja kauppakassi kädessä riippuen läksin kotimatkalle. Johan kääntyi tuuli. Ja kappas, tuli sade rankka ja meinasi vallan meikäläisenkin viedä. Keltainen pelasti ärsytykseltä, mutta kengät, ne ovat piloilla. Farkut kuivaa ehkä ensi viikkoon mennessä. Mitäkö opin. Elä usko aurinkoon. Se huijaa aina.

Olin ostanut junalipun Turkuun, aikomuksena osallistua valtakunnallliseen Siivouspäivään. Mutta kun tänään heräsin yövuorotokkuraunista, olinkin saanut viestin, jossa toivotettiin tervetulleeksi huomenna alkavalle kansalaisopiston kurssille. Niin että mitäkä. Pitäisiköhän kalenteri laittaa ajantasalle. 

tiistai 26. elokuuta 2014

Arki






Se on kesä mennyt ja kohta elokuukin kahlattu lävitse. Syyssateet ovat tulleet rynnimällä. Ei ole kuivaa ulkoilukertaa ollut miesmuistiin. Uusi pyöräparkanikin on ollut aikamoisessa tulikasteessa, niin kuraisena ja märkänä sen olen joutunut reissuiltani sisätiloihin tuomaan, että omistajaa meinaa ihan niiskityttää. On se muuten ihmislapsella huono muisti. Heti tulee märehdittyä kun aina vaan sataa, aina sataa. Ja koko kesä tai ainakin meikäläisen loma meni sellaisissa helteissä, että huh huh, kun niistä selvittiin kunnialla ja ilman palavia ihoja ja auringonpistoksia. Hieno kesä muutes. Kun tarkemmin muistelee. 

Olen tässä hiljattain aktivoitunut blogimaailmaan takaisin. Seuraan teitä kaikkia ihania taas. Joskus saatan jo kommentoidakin teille. Meikäläisen luova blogitauko, joka tuli vallan hissukseen ja ei minkään vuoksi on tehnyt hyvää. On jäänyt aikaa ja ajateltavaa myös toisaalle. Mutta nyt. Tämä blogimaailma saattaa viedä taas omansa, aikani. Mistä sitä tietää. Niin. Vaikkei veisikään. Joka tapauksessa. On ollut ikävä. Teitä kaikkia. 

Täytyisi vielä opetella kuvaamaan kameralla. Joka myös on ollut tauolla. Älypuhelin on vienyt voiton. Ja se insta. Nyt koitan tasapainotella kaiken kanssa. Ettei yksikään ketään voittaisi. 

Olen muuten muutenkin aktivoitunut ja mm. ilmoittautunut kansalaisopiston kurssille ikinä. Kalenteri muutenkin täyttynyt kaikesta kivasta syksyn osalta. Ihan pian huomaan, että joulu on jo ovella. Ja sitä rataa. 

Mitäs teille? 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kaupunkijussi





Juhannus oli meillä herttainen. Kirkas taivas ei ollut sininen, häävin kirkaskaan. Pirtti jäi pesemättä puhtoiseksi. Pihamaakin putsaamatta. Koivujen lehvät metsikössä huiski, kesän juhlasta pihlaatkin kuiski, metsikköhön kielot jätettiin, maijojen sinivalot kaupungilla koettiin. Ontuva mukaelma suomalaisesta kansanlaulusta, jos et huomannut. 

Kaupunkijuhannus maistuvine ruokineen ja nauravine seuroineen koettu, koleasta ja epävakaasta säästä huolimatta. Oli rikkinäistä autoa, jalitsun mm-kisoja, sketsihahmoja ja tulevan kummilapseni melkein maailmaan tuloa. Ynnä muuta mukavata. 

Nyt. Enää neljä työyötä, neljä vapaata, neljä työyötä ja neljä viikkoa lomaa. Ei paha.