torstai 27. helmikuuta 2014

Keramiikkamobile




Joskus kaapin perukoilta löytää tavaroita, jotka ovat jollekin hankittu lahjaksi, mutta jostakin syystä eivät olekaan päätyneet etiäppäin. Kuvissa esiintyvä Anneli Sainion keramiikkamobile on yksi niistä. Oon varmaan niin laiska hyödyntämään Itellan kalliita palveluksia, että vallan muualle tarkoitettu tavara jää helposti omiin nurkkiin pyörimään. No omaan kattoonhan ripustettavaksi toi päätyy. Sopii se munkin filosofiaan. Itseasiassa tänään piipahtaessani Fiskarsissa ostin tälle kaverin tekstillä NAUTI. On muutes vähän heikko lenkkini noi Fiskarsin putiikit. Siellä olisi vaikka ja mitä ostoskassiin sujahtavaa. Ei välttämättämättä niin kovin tarpeellista, mutta sitäkin silmää hivelevämpää. Designia. Mobilen lisäksi taisipa kassiin hiippailla jotain muutakin suoraan omaan käyttöön tulevaa. Ei "muka" jollekin lahjaksi hankittua. Ja pikkuhiljaa omaan käyttöön otettavaa. Heh. 

EDIT. Uusimmassa mobilessani ei suinkaan lue, että nauti vaan luo. Muistukseksi itselleni luovasta minästäni. Luo. Jotain. 

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kirppishai







Josko jo kisaväsymys olisi taputeltu ja "normaalin elämän" kuviot käsillä. Aurinko ainakin auttaa elämän normalisoitumisessa ja paljastaa kodin epäkohtia ja tekemättömiä töitä. Kiitos silti. Että aurinko paistat. Jospa sohvakin saisi levätä. Ainaisesta takamuksen painosta ja hyppyreaktioista. 
 
Hirveä hinku ravata kaikennäköisiä kirppareita, joista eräässä minua onnistikin. Todella. Kannoin kotiin Artekkia. Kuuskymppistä. Oon niin fiiliksissä. Maanantaina talouteen tuli myös kaappi, joka odottaa uudistustaitoista mieltä ja silottelevia kätösiä. Vähän on auki suunnitelmat kyseisen huonekalun suhteen, mutta eiköhän hiontapölyn seassa kerkeä ideat kirkastua. Toivoa sopii. 

Sitä ei aina tajuakaan, kuinka paljon kodissa on toiselta saatua tai ostettua tavaraa. En pidä itseäni kovin kirppishenkisenä saati ekologisena tyyppinä. Koitan kuitenkin harventaa säännöllisesti huusholliini kertynyttä roinaa, jotka my pikkusisko myy ansiokkaasti tahollansa. Suuri kiitos hälle. Tämän postauksen kuvissa esiintyviä tavaroita tsiikasin siihen malliin, jottanotta meikäläinenhän on kirppishai. 

Poronsarvet, puinen kynttilänjalka ja stool 60 ovat kirpuilta. Valtavan valoämmän löysin netin ihmeellisestä maailmasta, eikä tullut pahemmin kyseltyä kirjaimen kokoa, kun olin jo hakemassa sitä. Hyvinhän se tänne mahtui. Senkki taas sai aikoinaan kaatiskomennon työpaikaltani, joten pelastin sen varmalta tuholta. Mustan itsevirkatun jalkarahin alla lymyilevä Ikean bamburahi on Turun roskisdyykkaus nro 1, melkein näin, kun edelliset omistajat laittoivat sen nätisti roskiksen viereen ihan varmasti ajatuksena, josko joku noukkisi sen parempaan talteen. Ja mähän noukin. Jalkalamppua taas ihailin nuoruudessani erään ihanan ystävän kodissa ja kaksi vuotta sitten tuumasin samaiselle, että mihin ihmeessä lamppusi olet piilottanut. Kohta se oli mun valona. Kannattaa aina avata suunsa. Ja olla silmät avoinna.  

torstai 20. helmikuuta 2014

Pasila, Porilaisten marssi

 
 
 
 
 
Talvilomaa on kulutettu tuoreita leipiä ja pullia mussutellen. Puikotkin ovat kilisseet siksakkia sujuvasti ja neula on yhdistellyt kolmioita peitoksi. Mamma ehdotti, josko repisimme kotikodin olkkarin tapetit irti ja tarttuisimme maalisiveltimeen. Kumma, tämä tyttö ei ole innostunut, kun on ollut niin kiire. Kiire. Olla penkkiurheilijana.
 
Kyllä ovat viime päivät - puhumattakaan tämän päivän hetkistä - osoittaneet, että on mahtia olla kansalainen Suomen. Pyöräytin pelijännityksen keskellä sitten sitruunaisen kultamitalikakun, jonka päälle kummipoika taituroi oikein siniristiliput. Vois sanoa. Mitäs me urheiluhullut. Porilaisten marssi toi viimeistään vedet silmiin myös pessimisteille. Eikö vain.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystis





Musta se on ystävällismielistä ystävyyttä, kun töissä kaikki pelaa tauoillansa samaa peliä älykkäillä phoneillaan ja toinen auttaa toista, jos tasoa ei millään (vaikka kahteen viikkoon tai kuukauteen) pääse läpi. Eiks jee. 

Mukavaa Ystävänpäivää totta maar joka iikalle. 

torstai 13. helmikuuta 2014

Mur mur






Tänään hoitolapsen kanssa pelattiin muistipeliä ja muristiin leijonapojan kera kilpaa. Pyykkikone on laulanut ja lattia mopattu. Huominen iltavuoro siirtyi aamuksi, joten talviloman alku aikastui kahdeksalla tunnilla. En valita. Piti kuitenkin kiirettä saada tänään koti siistiksi, jotta loman lusimisen jälkeen tänne olisi miellyttävä palata. Huomenna pitkä ajo edessä. 

Ai niin, "oltu" myös Sotshissa. Viikko jo. 
On muutes penkkiurheilijalle täydellinen ajankohta lomailla. On. 

perjantai 7. helmikuuta 2014

My book







Sitä ollaan taas laskeuduttu viikonlopun viettoon. 
Tästä alkaakin penkkiurheilijan kulta-aika pariksi viikoksi. Aijettä.

Kuvissa esiintyvä kirja on kuulkaa ihan itse valmistettu sisäpapruja myöten. Päällikangas napattu ekasta mahdollisesta komerosta tippuvasta kangaslaatikosta, sattuipa olemaan maria ja vielä suosikkiväreissä. Heh. Kannen sisäpuolella pilkistävä turkoosi paperi joutui sinne vastoin tahtoani, kun kässäkerhon ohjaaja (lue:ystävä) ei hyväksynyt siihen kaavailemaani paprua sen ominaisuuksien puolesta. Kovaa kuulema. Valkoinen kopiopaperi. No, onpahan väriä. Ja ei muuten ollut viimeinen kirja mikä valmistui, sen verta kivaa askartelua oli. Nahkakantinen haaveissa. Ja vähän tarkempaa kädenjälkeä. 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Johan oli päivä




Vajaa kuusi tuntia unta, josta lehtikauppias tahtoi vielä lohkaista oman aikansa. Kauppareissun kautta kässäkerhoon, jossa valmistui kirja. Nyt edessä eväiden teko ja töihin tallustaminen. Siinäpä se. Ruuneberin päivä. Ihan sellainen kutina, että yöllä voi väsyttää. Osimmoilleen näin

tiistai 4. helmikuuta 2014

Trendit




Deko listasi vuoden trendiväreiksi sinisen, keltaisen, korallin sekä tietty mustan. Minä poimin väreistä kaksi. Arvaan, että tiedätte mitkä. Totesin oman maun niin ajankohtaiseksi, trendikkääksi. Heh. Paitsi että. Mullahan on aina sitä. En elä trendeistä. Menen just sillä mistä pidän. Saatan kyllä poimia jonkun idean jostakin. Mutta olen huomannut, että sisustukseni ei muutu, vaan pysyy lähes ennallaan. Olen tylsä. 

Ei ole ajankohtaisia viistettyjä muotoja ei timatteja, ei afrikkahenkeä, saati kuparia ja marmoria, puhumattakaan luonnon ja kasvien sisätiloissa majailusta. Mutta. On käsityön tuntua, mustaa ja valkoista. Omaa. Se on parasta. Ja hommaan kyllä palmikkoa. Vaikka tyynyksi. Edellä mainitut asiat eiolejaon, ovat myös Dekon poimimia trendejä, tässä ajassa. 

Ja mä en koskaan rymsteeraa toisin kuin olen huomannut useiden kanssaihmisten tekevän. Tai olenhan tässäkin asunnossa koettanut, mutta kun tavarat eivät istu paikoilleen kuin tietyllä tavalla. Sohva sopii vain yhdelle seinälle. Ja ruokapöytä harmaata seinää vasten. Jaja. Täytyisi varmaan. Muuttaa. 

Vaihtelen vain taulujen/julisteiden paikkoja lipastojen päällä. Sohvatyynyilläkin tekee ihmeitä kokonaisuuteen kun välillä poistaa taikka lisää niitä. Niin, ja asetelmat. Jotka ovat vaikeita. Varsinkin kun tahtoisi. Minimaalista. Tästä tavarapaljoudesta. 

Pian tulee uusi kaappi, joka pitäisi entistää. Siitä teen kirjahyllyn. Jos osaan. Joten kyllä. Täällä täytyy rymsteerata. Ja heivata Ikean lokerikkohylly mäkeen. Pulkalla vaan vauhtia. 

Oot sie trendikkäämpi.